Soturin kuva 1100-luvun seinävaatteesta Baldisholin sauvakirkosta Norjasta. Soturi voisi olla Geir Karhu, josta sittemmin tuli Saksalaisen Bergan linnan kreivi. Varustus on sama kuin ajan normanneilla. olivathan normannit alun perin viikinkejä, pohjanmiehiä. Huomaa ratsastajan kannus. Se oli uusi keksintö, joka mahdollisti sodankäynnin ratsain ja ratsuritarin kehittymisen.

Tämänkaltaisessa turvekattoisessa talossa Geir Karhu ja hänen kaksoveljensä Ivar elivät lapsuutensa ja nuoruutensa maailman länsilaidalla Viinimaassa, nykyisessä Newfoundlandissa Kanadan itäosassa. Viinimaa on varhainen käännösvirhe. Viikingit eivät suinkaan kuvitelleen kasvattavansa viiniköynnöstä karuilla rannoilla. Vinland tarkoitti niittyä tai laidunmaata.

1000-lukua käsittelevissä romaaneissani kerron dystopiasta, jonka läntinen Eurooppa koki Rooman valtakunnan luhistumisen jälkeen. Vertauskuvaksi olen ottanut itse Rooman, miljoonakaupungin, joka tuhannessa vuodessa kutistui kirkonkyläksi ja nyt, tuhannen vuoden kuluttua, on jälleen miljoonakaupunki. Kartassa melkein keskellä sijaitsee Forum Romanum, jonka lähellä sijaitsi Furnien torni, Constanzia di Montecaldon koti Roomassa. Ylhäällä oikealla on Santa Susannan luostari, johon Ferro Furni toimitti Constanzian, jotta hänet näännytettäisiin nälkään.

Furnien torni, jossa Constanzia eli Ferro Furnin vaimona, sijaitsi Abitatossa, Rooman asutulla alueella lähellä muinaista Forum Romanumia eli kaupungin keskusaukiota. Kuvassa näkymä Forumilta, joka on maatunut kujiksi ja laitumiksi. Takana Capitolinon kukkula.

Lateraani, paavin palatsi ja basilika, sijaitsi varsinaisen kaupungin ulkopuolella. Siellä Constanzia joutui elämään sen jälkeen, kun Ferro Furni petti Furnin neuvottelijasuvun perinteet. Palatsi ja basilika sijaitsivat maaseudulla kaukana kaupungin keskuksesta, Pietarinkirkosta, joka oli milloin minkin taistelevan joukkion hallussa.

Ferro Furni ratsasti vaimonsa Constanzian ja seurueen kanssa pitkän matkan Roomasta Saksaan noutamaan Tanskan kuningatar Edlan vaimoksi normanniruhtinas Roger Borsalle. Yksi pysähdyspaikka oli keisari Henrik IV:n palatsi Goslarissa. Tällä matkalla Constanzia ja Geir Karhu tapasivat toisensa ensi kerran. Molemmat olivat aivan nuoria, Constanzia neljäntoista, Geir kahdeksantoista.

Goslarin palatsin keisarisalissa Ferro Furni petti sukunsa vuosisataiset puolueettoman neuvottelijan perinteet ja ryhtyi juonittelemaan Pyhän Saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsijan kanssa. Siellä Constanzia näki ensi kerran keisarinnan, joka oli nimeltään Praxedis ja kotoisin Kiovasta.

Bergan Sankta Dafnusialle omistettu linnankirkko muistutti tätä Hildesheimin romaanista Mikaelinkirkkoa. Takana kohoavalta parvelta Bergan vallasväki seurasi messua. Permannolla Geir ja Constanzia vilkuilivat salaa toisiaan.

Italian normanniarmeija, jonka mukana kulkivat Sinetran ja Bergan ritarit, lähti suurelle toivioretkelle Brindisistä ja vaelsi ikivanhaa tietä Via Egnatiaa Konstantinopoliin, sieltä Anatolian halki ja Taurusvuorten yli Antiokiaan, sieltä Välimeren rantatietä Palestiinaan ja lopuksi Jerusalemiin. Etäisyyksistä saa jonkinlaisen käsityksen, kun tietää, että nykyinen Turkki on yli kaksi kertaa Suomen kokoinen maa. Taurus-vuorilla, lähellä Marashia, Geir ja Constanzia olivat talven vankeina armenialaisen ruhtinaan linnassa.

Vastapainona Rooman rappiolle kuvaan Konstantinopolia ja Itä-Roomaa eli Bysanttia, jossa vanha
kulttuuri säilyi tuhat vuotta Länsi-Rooman hajoamisen jälkeen. Kartassa näkyy kaupungin läpi johtava suuri Mese-katu, joka päätyy Milionin porttiin. Sen takana on Pyhä Palatsi, jossa Aldegunda von Muraus möi kultaiset hiuksensa keisarihovin naisille. Mese-katua pitkin Geir von Berga ratsasti Constanzia edessään. ”Kreivi Geir, ankara ja hymytön mies, katsoi donna Constanziaa lempein kasvoin.”

Antiokia oli karavaanireittien päätepiste, mahtavampi ja kukoistavampi kuin Jerusalem. Sinne Geir ja Constanzia saapuivat Simeon Pylväspyhimyksen kirkosta tehtyään sydäntä särkevän ratkaisun elämässään. Nälkään nääntyvät ristiritarit voittivat suuressa taistelussa arabiemiirikuntien armeijan. Uupumuksesta halvaantuneet miehet autettiin Antiokian Pyhän Pietarin katedraaliin, joka näkyy kartan keskellä. ”Varmasta kuolemasta meidät pelastit, oi Herra, Geir kuiski yksitoikkoista rukousta. Jerusalem. Jerusalem. Parempaan hän ei pystynyt. Hänen ympärillään kohosi Mooseksen kiitosvirsi kohti nokimustaa kattoa. Ihmiset veisasivat karhein äänin, kiitollisuudesta ja väsymyksestä värisevin kasvoin aavistamatta, että tämä oli Via Dein viimeinen yhteinen hetki.”

Kartan keskellä näkyy Jerusalemin ikivanha suuri cardo, pohjois-eteläsuuntainen katu, joka kuului roomalaiseen kaupunkisuunnitteluun. Väylä johti etelästä Sionin portilta pohjoiseen Damaskoksen portille. Pohjoisessa kadun nimi oli Pyhän Stefanoksen katu protomarttyyrin mukaan. Cardon keskellä taas oli Malcuissinat, josta pyhiinvaeltajat ostivat ruokaa, ja jolla Aldegunda käyskenteli tyytyväisenä, kunnes Ivar palasi Askalonin taistelusta ja paljasti tietävänsä kaiken.

Jerusalemiin on murtauduttu lähes aina samasta paikasta, kartan yläreunassa näkyvän Pyhän Stefanoksen eli Damaskoksen portista itään lähellä Pyhän Maria Magdalenan kirkkoa. Piirityksen alkaessa Konstantinopolista lähteneitä oli arviolta 70 000, nyt enää tuhat kaksisataa ritaria sekä muutama tuhat jalkamiestä ja pyhiinvaeltajaa. He valtasivat kaupungin perjantaina heinäkuun viidentenätoista 1099 puolen päivän aikaan ja panivat toimeen ajan tavan mukaisen verilöylyn. Pari viikkoa valtauksen jälkeen sama joukko ratsasti kohti Askalonia, jonne Kairon suurvisiiri oli tuonut 45 000 miehen vahvuisen armeijan. Ristiretkeläiset yllättivät suurvisiirin leirin ja voittivat taistelun.

Pyhän haudan kappeli Jerusalemin Pyhän haudan kirkossa on muuttanut muotoaan useaan kertaan. Sen ydin on kuitenkin hauta-arkku, josta Jeesuksen sanottiin ylösnousseen. Myös kirkko on kokenut muodonmuutoksia. Nykyinen kirkko on ristiretkeläisten rakentama. Pyhä hauta vertautuu läheisen Kalliomoskeijan kallioon, jolta profeetta Muhammedin sanotaan nousseen taivaaseen, ja Itkumuuriin, joka on jäännös juutalaisten vanhasta Jerusalemin temppelistä. Kolmen uskonnon pyhä paikka ei koskaan voi olla rauhan tyyssija. Jerusalem, kuten koko Lähi-Itä, onkin ollut levoton aina, milloin sitä ei ole hallinnut Rooman tai turkkilaisen ottomaanivaltakunnan rautanyrkki. Ensimmäisen ristiretken osanottajien saapuessa Jerusalemin muureille kaupunki oli vaihtanut omistajaa egyptiläisten ja turkkilaisten kesken useaan kertaan. Kesällä 1099 se oli Kairon kalifin hallussa.

Jerusalem nähtynä Öljymäeltä. Jo Mikael Agricola käyttää kummallista nimeä Öljymäki, joka tarkoittaa oikeastaan oliivipuita kasvavaa mäkeä: Oliivivuori. Kuvassa näkyy Kalliomoskeija. Sen ristiretkeläiset vihkivät kirkoksi ja nimittivät Temppeliksi, mistä johtuu temppeliherrojen munkkiritarikunnan nimi.