Seuraavissa kuvissa kerrotaan käsipaperin valmistamisesta. Kaikki paperi tehtiin käsin Suomessa 1840-luvulle asti. Paperikoneet tulivat käyttöön ensin Englannissa 1810-luvulla ja levisivät sieltä Eurooppaan. Paperin raaka-aine oli lumppu eli käytetyt liina- ja käyttövaatteet. Puusta tuli paperin materiaali 1800-luvun puolivälin jälkeen. Kuvat ovat peräisin ranskalaisesta tietosanakirjasta.
Paperinteko alkoi lumpun käsittelystä. Lumppu, eli käytetty kangastavara, lajiteltiin jopa kymmeniin laatikoihin. Parasta paperia saatiin pellavasta ja puuvillasta. Lajiteltu lumppu revittiin riekaleiksi. Encyclopedian kuvissa lumppua käsittelevät miehet. Suurkosken paperimyllyssä tämän työn tekivät lumppumuorit.
Kuvassa vasemmalla vatmanni nostaa kaavaimella arkin vatista, jonka sulppua tuli pitää lämpimänä. Vieressä huopauttaja latoo arkkeja ja apupoika kuljettaa niitä järeään prässiin, joka näkyy taustalla. Prässissä on puristettavana posti, n. 185 arkkia.
Prässin jälkeen arkit olivat vielä aivan märkiä. Ne kuivattiin viiden arkin nipuissa kuivausvintillä, joka usein sijaitsi paperimyllyn yläkerrassa. Suurkosken ruukilla oli myös talvikuivaamo. Pakkanen valkaisi paperin. Valkoisuus oli vaikea saavuttaa. Paperi oli yleensä kellastavaa tai sinervää.
Arkit piti liimata, tavallaan päällystää, gelatiiniliuoksessa, jotta muste ei olisi levinnyt holtittomasti huokoiseen pintaan. Liimauksen jälkeen arkit piti puristaa äärettömän varovasti. Siinä vaiheessa syntyi suurin hävikki, kun liimatut arkit tarttuivat helposti toisinsa ja repesivät. Liimauksen jälkeen arkit jällen kuivattiin.
Lopuksi arkit kiillotettiin ja silitettiin kivillä ja kaapimilla. Sen jälkeen arkit piti vielä puristaa useaankin kertaan, jotta ne saatiin sileiksi. Silittämistä helpotti mankelin saaminen ruukille. Suurkoskella tyttöset laskivat valmiit arkit ja pakkasivat ne. Paperilaatuja oli useita, joista kalleinta oli hieno valkea, ohut postipaperi.
Juvakosken paperimylly Perttelissä oli yksi Suomen ensimmäisistä paperitehtaista.Vaatimattoman tuntuisissa rakennuksissa valmistettiin kymmeniä vuosia käsipaperia.
Kyröskoski Hämeenkyrössä antaa hyvän kuvan vesivoiman merkityksestä kaikessa tuotteiden valmistuksessa. Ennen höyryvoimaa ihmisten käytössä oli vain eläinvoima (lähinnä hevonen), tuulivoima ja vesivoima. Suomessa oli runsaasti vesivoimaa, mutta etäisyydet muodostivat ongelman. Paperin kuljettaminen Suomen mäkiä sateisilla säillä oli ankaraa työtä.
Seuraavat kuvat kertovat vanhasta Helsingistä, johon Paperiprinssin tapahtumat osittain sijoittuvat. Helsingissä oli tuolloin 1830-luvun taitteessa noin kaksitoista tuhatta asukasta. Kaupungin rakentaminen oli vielä kesken. Arkkitehti C.L. Engel, joka sai suunniteltavakseen kerralla kokonaisen kaupungin, asui tuolloin Bulevardin varrella. Aivan keskustaa lukuunottamatta ylhäisönkin talot olivat puutaloja. Helsingin hienoimpia alueita olivat keskusta, nykyisen Liisantorin ympäristö Kruununhaassa sekä Bulevardin alkupää. Valokuvat ovat teoksesta Helsinki ennen meitä.
Vuoden 1832 Helsinki ei vielä ollut niin täydellinen kuin tämä vuoden 1838 asemakaava esittää. Paperiprinssin päätapahtumat keskittyvät kaupungin laidalle Kolmikulmaan (Förstadstorget). Se näkyy kartassa suunnilleen keskellä Esplanadien ja Bulevardin kulmasta etelään Erottajan vieressä.
Kolmikulma oli ankea aukio kaupungin laidalla. Sen keskellä seisoi kaakinpuu. Aluetta olivat kuitenkin alkaneet suosia Yliopiston opettajat ja opiskelijat. Professori Laguksen suuressa talossa asuivat J.L. Runeberg ja vaimonsa Fredrika koleraa paossa, Yksi Paperiprinssin päähenkilöistä, kreivi von Staude on rakennuttanut Kolmikulmaan hienon talon. Myös Elias Lönnrot asui lähitienoilla vuokralaisena tohtorinväitöskirjaa valmistellessaan.
Kuva on Etelä-Esplanadin länsipäästä Unioninkadun risteyksestä. Meri ulottui ihan kuvasta vasemmalle, puut hädin tuskin pilkistävät lauta-aidan takaa, Etholénin kauppa ja sen takana kenraalikuvernöörin asunto (nykyinen Valtioneuvoston juhlahuoneisto eli Smolna) näyttävät perin alastomilta. Esplanadi oli tarkoitettu paremman väen eli säätyläisten tapaamispaikaksi. Palkollisilla sinne tuskin oli asiaa, eikä heillä olisi ollut aikaakaan. 1830-luvulla Pohjois-Esplanadi oli enimmäkseen vielä mutaista vesijättömaata.